Pajuaitapäivitys

Joo totta se on, mun pajuaita onkin taas ainakin puoliksi elävä pajuaita. Viimeksi, kun siitä kirjoittelin kaikki näytti siltä, että aita on suurin piirtein kuollut ja sillä selvä. Minä lopetin sen kastelun, mutta en vielä ollut päättänyt sen tarkemmin jatkosta. Aita jäi huomiotta muutamaksi päiväksi.

Seuraavan kerran, kun kävin katselemassa aitaa, huomasin yhden oksan varressa uuden pienen pienen silmun. Niinpä hain taas kannullisen vettä ja jatkoin säännöllistä kastelua aamuin illoin. Samalla siistin hieman kuolleita latvoja ja rapsuttelin pois viimeiset pajunkissat.

Nyt reilu kaksi kuukautta myöhemmin pajuaidan pystytyksestä siitä on selvästi elossa ainakin puolet. Minun aidassani pajunoksien vaiheet ovat menneet suunilleen niin, että alussa eloon jäi muutama oksa, joiden latvat saivat lehdet suunilleen muun luonnon kanssa samaan aikaan. Tyhjät kepit seisoivat pitkään ja niiden latvat kuolivat. Pikkuhiljaa pitkin oksia on alkanut ilmestymään pieniä silmuja. Tällä hetkellä oksista osa on kauttaaltaan kuolleen näköisiä, mutta niistäkin yhden juuresta puskee pientä vihreää silmua.

Nyt minusta tuntuu siltä, että jatkan aidan kastelua säännöllisesti tämän kesän ajan ja tarkastelen tuloksia uudelleen taas syksymmällä. Aitaa kyhätessäni minulla ei ollut vielä tietoa, miten sitkeää paju ihan oikeasti on. Tänään näyttäisi, että minulla on enemmän elävä kuin puolikuollut pajuaita...

Eräänä kauniina juhannussunnuntaina

Juhannuksena pääsimme nauttimaan oikein kunnolla oman pihan antimista. Sian kylki tosin oli marketista hankittua, mutta muu ruoka oli pihalta ja kasvihuoneesta. Salaattia maustavaan pestoon sekoitin oliiviöljyn, pinjansiementen ja basilikan lisäksi ison nipun sipulinvarsia ja reilun kourallisen vuohenputken lehtiä. Perunat maistuivat voin ja tillin kanssa juuri aurinkoiselle keskikesälle.

Kasvihuoneesta on saatu maisteltavaksi ensimmäiset kurkut, mansikkamaalta aina silloin tällöin punainen mansikka, salaatit rehottavat ja perunatkin alkavat olla sopivan kokoisia. Rucolan ja retiisin sato meni jo, mutta uutta on tulossa hyvää vauhtia. Nyt meillä alkaa olla menossa ottelu pihan eläinten kanssa, kuka sadon ehtii ensimmäisenä korjaamaan.

Pari paivää sitten sain yllättavän tuholaisen kiinni itse teossa, nimittain pihallamme viihtyvistä oravista yksi oli onnellisena mutustelemassa jo valmiiksi onnetonta mansikkasatoa rastasverkon päälta. Ja tosiaan rastaat alkavat kayda riesaksi asti, kun ne pyörivat pihalla nokkien kaiken värillisen kynttilöistä alkaen ja jättavät jälkeensä hurjat sontaläjät.

Tämä erä tuholaisia vastaan on otettu tosissaan. Pihalle on pystytetty linnunpelätin Erkka, mansikkamaa on peitetty verkolla ja Erkan tyttöystävä odottaa vielä varastossa oikeaa hetkeä yllättää marjoja vaanivat rastaat. Tarkoituksena on virittää vielä pihan omppopuihin jotain kiiltävää, heiluvaa ja roikkuvaa, tosin mansikkamaa alkaa olemaan rikkaruohoineen lähinnä vitsi, mutta herukoita näyttäisi tulevan runsaasti, jos me ehdimme vain ensin.

Vaikka kuinka taistelisimme, tuholaiset pääsevät silti joskus yllättämään. Kasvusäkissäni kypsyi hitaasti, mutta varmasti ensimmäinen kesäkurpitsa ja juuri ennen h-hetkeä, eli korjuupäivänä oli sen kylkeen ilmestyneet pienet hampaanjäljet. Itse ajattelin pupujusseja, mutta nyt alankin kallistumaan enemmän sen oravan kannalle...

Niin ja sitten, niistä myyristä en edes jaksa alkaa kirjoittamaan tällä kertaa, mutta sanottakoon että niitä riittää!

Tuholaiset kasvulaatikoissa

Joku kumma on päässyt käsiksi kasvulaatikoihini. Retiisin lehdet on syöty ja mukulat täynnä juovia. Lehtikaali on rei-itetty ja rucola alkaa olla jo pelkkiä rankoja. Näin ovat kirpat löytäneet kasvimaani ja loputon kilpajuoksu on alkanut.

Päätin yrittää suojautua niitä vastaan muutamalla keinolla. Ensimmäiseksi otin kasvihuoneesta hyvän puskan timjamia ja sijoitin sen molemmin puolin lehtikaalia. Retiiseistä jätin muutaman yksilön ihan vaan niiden ötököiden ravinnoksi. Myös rucola saa villiintyä ja päätyä kirpoille, kasvihuoneessa kasvaa toinen rivi.

Ystävältäni sain neuvon, että perinteisellä vaaterullalla vetelee ympäri salaattiriviä, niin kirpat hyppivät siihen ja tarttuvat kiinni. Vielä en ole onnistunut, mutta toisaalta ötökätkin ovat aika vähissä joka kerta, kun käyn salaattejani katselemassa. Tämä vaaterulla on kuitenkin nyt nätisti kasvihuoneen hyllyllä ja kerännyt tähän mennessä ainakin hyvän satsin muurahaisia.

Viimeisenä keinona olen yrittänyt listiä joka ikisen näkemäni ötökän. Kesäkurpitsan kukat taitavat olla tällä hetkellä suosituin kokoontumispaikka, mutta tuhoista päätellen ne käyvät kasvimaalla ainakin lounaalla ja illallisella. Ihme juttu miten noin pikkuruinen ötökkä saattaa toisinaan tuhota jopa koko sadon. Minulla tuhot ovat vielä kohtuuden rajoissa, mutta täällä minä virittelen jo mäntysuopasuihketta ja jos jostain tuhkaa riittää, saatan ripotella sitäkin lehtikaalille. 

Oman maan mansikka!

Eilen sunnuntaina meidän mansikkamaalta löytyi tämän kesän ensimmäinen mansikka. Oli muuten maultaan aivan eri luokkaa kun ruotsalainen serkkunsa! Nyt punertavat mansikat on suojattu rastasverkolla ja me malttamattomina odottelemme niitä alkukesän isoja ja maukkaita marjoja kypsyviksi.

Armoton taistelu on alkanut!

Minun kukkaruukuistani löytyy joka ikinen kerta kutsumattomia vieraita. Nyt varsinkin, kun on ollut sateista, nousevat limaiset vanat pitkin ruukkujen seinämiä ja lehtokotilot rusahtelevat jalkojen alla aina, kun pihalla kävelee. Eikä se ole hauska juttu, sillä yhden rusahtaneen ympäriltä löytyy nopeasti viisi kannibaalikaveria juhla-aterialta.

Me olemmekin aloittaneet perheen kesken uuden kesäharrastuksen, kotilonmetsästyksen. Meillä on pitkin pihaa muutama kannellinen ämpäri, joihin keräämme niitä aina kun ehdimme. Jos lapset olisivat isompia, voisi hyvä houkutin olla vaikka sentti per kotilo, nyt mennään vaan keräämisen ilosta...

Sitten harrastukseen kuuluu sama ruljanssi joka ilta, keitetään iso kattilallinen vettä ja kotilot pääsevät viimeiseen kylpyyn. Tämän vaiheen olen suosiolla jättänyt mieheni tehtäväksi, samoin kun viimeisen kuopan kaivamisen jonnekin pihan laitamille.

Metsästysharrastukseen kuuluu osana myös kyyrykävely, eli minä menen usein nokka maata viistäen nakkelemassa kotiloita pihlta johonkin muuhun pusikkoon. Minua alkaa pikkuhiljaa korpeamaan yrtit, joiden lehdet ovat täynnä reikiä ja sontakiekuroita. Tätä menoa meillä ei varmaankaan ole loppukesästä jäljellä myöskään yhtään orvokkia tai auringonkukkaa.

Tämä taistelu on varmaankin turhaa touhua, mutta minun logiikallani jokainen viisikymmentä tai sata kotiloa vähemmän on vähemmän tuhoja kukissani ja vattupuskissani. Aiheesta lueskellessani en ole ainakaan vielä löytänyt mitään muuta hyvää vinkkiä, kun ihan perinteinen manuaalinen tuhoaminen joten näillä mennään. Ja ei todellakaan ole enää hauskaa nähdä kotiloa asfaltilla. Huoh...

Varkaita kasvihuoneessa

Tänään kasvihuoneessa viuhusivat sakset, kun taimet saivat kyytiä. Minitomaatit alkavat olla puolen metrin korkuisia ja kurkku ylettää metriin. Myös rucola rehottaa ja basilika nauttii selvästi kuumasta säästä. Ja mikä parasta, kasveja ei vielä ole kiusannut kun muutama satunnainen muurahainen, jotka taitavat olla kiinnostuneet erityisesti steviasta.

Nyt tuli sitten aika hieman harventaa. Minä ajattelen asian niin, että suuret lehdet vievät turhaa voimia tomaateilta tai kesäkurpitsoilta. Eikä yksi kurkun taimi jaksa kovin montaa sivuhaaraa kasvattaa.

Ensimmäisenä kävin läpi vajaa kymmenen tomaattiani ja poistin niistä varkaat, eli varren ja lehden väliin kasvavat pienet lehdet. Sitten karsin vielä melko reilusti tomaattien alalehtiä.

Suurin kurkku puolestaan menetti muutaman alahaaran, joissa niissäkin oli jo mukavat alut. Latvomista ajattelin odottaa vielä hetken, ennenkun kurkun taimi alkaa lähentyä kattoa.

Kasvihuoneen ulkopuolella seinää vasten kasvavasta kesäkurpitsasta olen katkonut lehtiä jo pitkän aikaa, sillä se on ihan riehaantunut omassa säkissään. Se on kauniin tumman vihreä ja kukkii koko ajan. Kurpitsan parhaimmat alut ovat jo kymmensenttisiä. Tänään kävin vielä hieman tehostamassa luonnon työtä ja töpöttelemässä eri merkkisiä kukkia keskenään. Varmaankin turhaa, mutta jostain syystä viimekesäinen nollasato sai minut vielä varmistelemaan.

Eikä ne tomaatin varkaan ehkä ainoita ole. Itse olen käynyt kasvihuoneessa varkaissa useita kertoja ja napsinut mukaani keskenkasvuisia yrttejä ja salaatteja. Mutta onneksi niistä näyttäisi riittävän ihan koko kesäksi, vaikka niitä alkuja muutaman varastaakin. Ja tällä hetkellä pöytään asti riittää mukavasti rucolaa, jääsalaattia ja pikkuhiljaa jo kaikkia istutettuja yrttejäkin. Seuraavaksi pitäisi keksiä mihin ihmeeseen niitä uusintakylvöjä saisi mahtumaan.

 

Puolikuollut pajuaita

Nyt minä luovutan, annan periksi ja myönnän, että minun elävästä pajuaidastani on tullut puolikuollut pajuaita. Tai ennemmin 90-prosenttisesti kuollut pajuaita. Vitsoja on parisenkymmentä, joista kaksi on elossa ja voi hyvin.

Jossain vaiheessa kevättä poikkeuksetta jokainen oksa vihersi ainakin vähän, mutta pikkuhiljaa silmut lakastuivat ja oksien kärjet muuttuivat koppuroiksi tikuiksi. Ja yrittämisen puutteesta meitä ei voi moittia, aita on kasteltu joka ikinen päivä pariin kertaan, jos ei useamminkin. Mutta tällä kertaa se ei vaan lähtenyt.

Tällä hetkellä, puolitoista kuukautta istuttamisesta on aika miettiä kaivaako aita ylös kokonaan, yrittääkö sitä uusia jotenkin osissa vai jättääkö kaksi juurtunutta oksaa kasvamaan ja yrittää taivutella niistä vaikka jonkinlainen kaari. Toisaalta jämäkkää ristikkoa voisi käyttää myös köynnöstukena.

Seuraavan kerran, kun aitaa yritetään istuttaa, ja sen voin melkein vannoa että yritetään, aion liottaa oksat vesitynnyrissä juurtumisen parantamiseksi. Myös pajujen laaduissa oli eroa, mutta vielä tämän kokeilun perusteella en osaa sanoa mistä löytyneitä parhaiten kituuttaneet vitsat olivat. Ensimmäisenä kuolleita oksia oli kuitenkin tien varresta poimitut, taipuisat ja parhaimman näköiset oksat. Ehkäpä tänä vuonna säätkään eivät ole olleet kovin suotuisat tuolle projektille, sillä kuuma ja kuiva ei varmastikaan edistä juurtumista.

Kun koko muu puutarha kukoistaa ja nauttii helteistä, kuihtui tuore pajuaita pikkuhiljaa pois. Onneksi tuo materiaali ei lopu kesken...

28.6.2013 tilanne on tämä

Kasvun vaiheita

Kesäkuu on alkanut aurinkoisissa merkeissä ja kasvipenkit vihertävät. Yrtit, salaatit ja retiisit tarjoavat jo satoaan, eikä ensimmäisiä kasvihuonekurkkujakaan tarvitse varmaankaan odottaa pitkään. Pikkuruiset chilit ja paprikantaimet vahvistuvat päivä päivältä, toivottavasti kesä jatkuu kuumana ja aurinkoisena, jotta niistäkin on mahdollista saada satoa. Nyt puutarhassa otetaan rauhassa, nypitään silloin tällöin muutama rikkaruoho pois ja kannetaan vettä kasveille.

Herneenverso

Tilli, basilika ja sitruunamelissa

Kesäkurpitsa

Rucola

Kasvihuonekurkku

Varhaisperuna

Retiisi

Yrttipenkki