perjantai 27. syyskuuta 2013

Chileistä lämpöä

Nyt puutarhan hoito on keskittynyt lähinnä haravointiin ja kuolleiden kasvien kärräämiseen. Ja tietysti omenoiden keräämiseen. Samaan aikaan kun kasvit ulkona kuihtuvat, jatkuu kasvihuoneessa tuotanto ihan hyvään tahtiin. Joka kerta kun sieltä tulee, jää käteen jotain syötävää.



Tomaatteja ei ole vieläkään tarvinut ostaa kaupasta. Tänä kesänä kaikki kasvihuoneeseen päätyneet taimet olivat minitomaatteja, mutta se näyttää olevan kypsymisen kannalta ihan hyvä juttu. Kurkun alkuja ilmestyy kasvihuoneeseen vieläkin, kuten myös pihalle tosi terhakoita kesäkurpitsan kukkia. Mutta jos niitä tahtoo syödä, olemme joutuneet siirtymään ja markettien mauttomiin tuotteisiin. Mielenkiinnolla odottelen jakaako kesäkurpitsa vielä kasvattaa hedelmän, kurkkua tuskin tulee öiden hipoessa hallarajaa. Tosin jos aurinko vaan näyttäytyy päivällä, saattaa kasvihuoneen lämpö nousta hyvinkin vielä 25°C.



Todellisia yllättäjiä ovat kyllä tänä vuonna olleet chilit, jalapenot tai mitä ikinä ne ovatkaan. Itselläni ei ole taimien nimistä tai vahvuudesta tietoakaan, sillä sain kaikki chilin ja paprikan taimet ystäviltäni. Minulla on kasvihuoneessa kahden näköisiä chilejä, niitä pitkiä ja suippoja sekä keskimäärin kolmen sentin mittaisia pieniä. Kumma kyllä niissä pitkissä joku saattaa olla todella mieto ja makea, kun taas toista maistaessani jouduin pyörittelemään jogurttia polttavassa suussani vartin verran. Pienemmät ovat olleet tähän mennessä hyvin ärhäköitä.



Paprikan kanssa hommat menivät vähän heikommin, sillä taimia on ainoastaan yksi, eikä siinä ole kuin kaksi hedelmää. Nyt ne ovat pikkuhiljaa saaneet vähän väriä kylkeen, mutta minusta tuntuu että niitä uhkaa jokin tauti. Paprikan varressa on n. 20cm homeinen ja kellastunut pätkä, jonka yläpuolella paprikat ovat. Nyt ne ovat menettäneet kimmoisuuttaan, eikä taimessakaan olen enää lehtiä jäljellä. Saapa nähdä ehtivätkö paprikat kypsyä. Onneksi ne ovat tosi maukkaita kaupassakin.


Täytyypä kokeilla tänä vuonna kuivatella vähän lämmikettä joulupaketteihin. Ainkin nyt tuntuu, että chilejä tulee reilusti yli omien tarpeiden. Toivottavasti ne vaan ehtivät kypsyä ennen pakkasia. Ehkäpä osan voisi siirtää myös ulkoeteiseen punehtumaan, enpä tiedä mikä niille olisi parasta.

Myös stevia, daalian juurakko ja talteen kerätyt siemenet tulisi siirtää talvisäilöön, mutta en vielä ole oikein ehtinyt tutkia miten. Toivotaan, että lumisade ei ehdi yllättää, kun syksyllä tämä puutarhanhoito on vähän hidasta...


tiistai 17. syyskuuta 2013

Syyspuuhia ja pihan laittoa


Eräänä päivänä ulos mennessäni huomasin ruskan. Se yllättää joka vuosi nopeudellaan, tuntuu kuin eilen kaikki olisi ollut vielä vihreää mutta tänään punaista, keltaista ja ruskeaa. Meidän pihalla onkin valmistauduttu viime päivinä syksyn tuloon.

Sain vihdoin kaupasta säkin syyslannosta, jota sitten ripottelin pitkin puskia ja kukkapenkkejä. Pussin kyljessä luki, että lannoitus tulee tehdä heinä-, elo- ja syyskuussa. Joten aika myöhässä ollaan, mutta parempi varmaan nyt kun ei ollenkaan. Mm. marjapensaat olisi voinut lannoittaa jo heti sadonkorjuun jälkeen, mutta ehkäpä sieltä on tulossa vielä toinen sato, sillä oksat ovat täynnä silmuja. Liekö lämmin syksy sekoittanut niitäkin. Myös pavut tekevät toista satoaan ja eräänä päivänä esikoinen tuli hernepenkistä kädessään muutama pullea toisen sadon palko.


Pihaa hoidellaan enää hitaasti ja rauhassa, onneksi luonto on löytänyt saman tahdin. Viikonloppuna saatiin hiekkapiha puhallettua kaikista havuista ja lehdistä. Haravaa heilutettiin hieman, mutta enimmäkseen vain sen vuoksi, että suurimmat omenat saatiin ruohonleikkurin tieltä pois. Ja lopulta ruohon leikkaus suoritettiin lehtien päältä. Tuntuu niin turhauttavalta haravoida uudelleen ja uudelleen, joten ehkä sitten syksymmällä.

Vattupensaiden karsiminen on nyt aloitettu, mutta saattaa olla että loppu suoritetaan sitten lumihangessa. Tai puput hoitavat homman. Jotenkin se kuollut risukko ei oikein vedä puoleensa, vaikka parempihan ne olisi siistiä jossain vaiheessa. Tänä vuonna ainakin tuntui, että satoakin tuli paremmin, kun puska oli hyvin karsittu edellisenä syksynä. Etanatkaan eivät asustaneet puskissa, kun juuret olivat vähän ilmavammat, ja toki kahvinporoilla katetut.


Hommia riittää kyllä vielä joka päivälle, yksi tylsimmistä on astioiden, ruukkujen, purkkien ja vatien pesu. Niitä vapautuu koko ajan lisää, kun taimet ja kukat luovuttavat pikkuhiljaa. Ne ovat kasaantuneet vesisäiliön kylkeen jo pitkään, mutta säiliö ei oiken meinaa täyttyä. Sadetta siis kaivataan. Toisaalta kaivataan myös harjaa, inspiraatiota ja hetken rauhaa, jotta purkit saadaan kuivumaan ja talvisäilöön. 

Kaiken muun puuhan ohessa pihalle on tullut muutama kynttilälyhty ja lisää aurinkokennovalaisimia. Ja täytyy tunnustaa teille, että myös ensimmäiset jouluvalot on ajastettu. Tai jos ne syttyvät syyskuussa, niin ehkä ne ei vielä ole jouluvalot. Meidän grillikodan ikkunoissa palaa kuitenkin pimeällä valot ja se näyttää kauniilta, oli jouluvalot tai ei :)

maanantai 9. syyskuuta 2013

Luonnon oikkuja

Luonto tekee kaiken ihan miten tahtoo. Meidän kurkut saattavat olla ympyrän muotoisia tai ihan suoria. Toinen palsternakka on pitkä ja pullea, kun taas toinen pieni ja pyöreä. Samassa varressa kasvavat chilit ovat toinen pari senttiä pitkä ja toinen parikymmentä. Kasveja ei kyllä mitenkään onnistu kasvattamaan niin kuin itse haluaisi. Niille voi ainoastaan luoda ihanteelliset olosuhteet ja odottaa mitä tapahtuu.

Keväällä yksi päivä on lämmin ja aurinkoinen, kun toisena tuulee luihin ja ytimiin asti. Ja tämä kaikki tapahtuu ihan sattumanvaraisesti, ilman ennakkovaroituksia. Jos säät suosivat, viihtyvät myös viljelykset. Mutta ilman aurinkoisia päiviä ei tapahdu paljon mitään.

Tänä vuonna syksy on ollut lämmin ja puutarhakin taitaa olla tästä hieman ihmeissään. Vadelmapensaasta löytyy vieläkin tuoreita marjoja, pavut tekevät toista satoaan eikä kesäkurpitsatkaan näytä väsymisen merkkejä. Itse sen sijaan olen alkanut jo hidastelemaan, vaikka ei sitten kuitenkaan olisi vielä tarvinut. 

Tätä kaikkea ajatellen voi sanoa, että pisteet niille, jotka viljelevät työkseen. Näin puutarhaharrastelijan näkökulmasta olisi melko hurjaa, jos elanto olisi kiinni sopivista säistä, ajoituksesta, hyönteisistä tai jostain muusta, jota ei voi itse päättää. Mutta näin me vaan saadaan ympäri vuoden pöytään tuoreita kasviksia ja vihanneksia, ei ehkä ihan kaiken aikaa kotimaisia, mutta kuitenkin.

Minun vihannessatoni on tänä vuonna ollut runsas ja sitä on jaettu ystäville ja tutuille. Toki kasveja on hoidettu säännöllisesti, kasteltu, lannoitettu, karsittu ja taas kasteltu. Mutta kyllä tässä täytyy olla mukana valtavasti myös hyvää tuuria. Taimet itivät alun alkaen hyvin, kasvihuone ja laatikot olivat hyvässä paikassa ja kesä oli lämmin. Muutamaa yksittäistä epäonnistumista lukuun ottamatta kaikki meni nappiin.

Mutta entä jos kaikki ei olisikaan mennyt nappiin? Kun tämä homma on harrastus, olisi innostus ehkä hiipunut jo kesäkuussa, eikä ensi keväänä olisikaan enää itänyt purkkeja joka nurkassa. Taimet saattaisivat rajoittua helppoihin tomaatteihin ja kurkkuihin. Mutta onneksi kaikki sujui, sillä nyt päässä pyörii jo sata ideaa, vesimelonia, punajuuria, sipulikukkia ruukkuihin, talvettamista, kukkapenkin mylläämistä ja kasvimaan laajentamista.

Onneksi puutarhanhoito on perusluonteeltaan hidasta ja rauhallista, eikä impulsiivisuudelle ole oikein varaa. Näin ollen asiat tulee suunniteltua kunnolla ja toteuttamista joutuu odottamaan toisinaan pitkään. Ehkä se kaikki tekee tästä vielä hitusen koukuttavampaa...


tiistai 3. syyskuuta 2013

Talven varalle ja vähän ylikin

Nyt on virallisesti syksy, syyskuu. Tervetuloa myrskyt ja hallat, kynttilät ja takkatulet. Kyllähän sitä kesää riittikin, ja vieläkin toisinaan iltapäivän auringonpaiste lämmittää ihanasti. Jokainen varautuu talveen omalla tavallaan, toiset eivät ehkä mitenkään. Meillä se on ollut yhtä säilömistä, pakastamista, kuivattamista ja mehustamista. Pihalla puiden pilkkomista ja halkomista, haravoimista, harventamista ja omppojen keräämistä.


Kasvihuoneessa on harvennettu oikein kunnolla. Tomaateista olen katkonut suurimman osan latvoista, joissa on ollut vielä ollut muutama hento kukka. Nyt raakileet saavat kunnolla valoa ja ehtivät toivottavasti kypsyä. Myös tomaatin lehtiä on saksittu reilulla kädellä. Yksi ruukussa kasvanut kurkku on revitty kokonaan irti ja munakoiso nostettu pihalle kukkimaan. Toivotaan, että väljyys auttaa paprikoita ja chilejä saamaan hieman väriä. Niissä kun ei ole vielä kun pilkahdus punaista.

Purkkeihin olen kuivannut enimmäkseen nokkosta, lehtikaalia, ruohosipulia, timjamia ja steviaa. Vielä on jäljellä ainakin rosmariinipuska, persiljaa ja lisää lehtikaalia, myös piparminttua voisi hieman kuivattaa. Täytyy varmasti joku kerta levittää saunan lauteille lakana ja ripotella sinne oikein kunnon yrttikoktail, jotta minun ei tarvitse kuivatella joka päivä jotakin uunissa. Basilikaa ajattelin pakastaa suikaloituna jääpalakuutioihin ja öljyyn sekoitettuna. Näin olen tehnyt aiemminkin ja se oli minusta hyvä keino.




Halkohommia on tietysti tehty pitkin kevättä ja kesää. Kaadetut omenapuut ja sireenit on pilkottu haloiksi ja suuremmat risut on pätkitty. Nyt meillä löytyy kuivaa puuta liiteristä ja vähän kosteampaa puuta pinoista, halottavaa pihalta ja sisään siirrettävää kuivaa puutakin olisi. Kahden talven kokemuksella voin sanoa, että halkoja on reilusti, vaikka takkaa polttaisi päivittäin. Pihasaunassa on myös puukiuas, mutta sen käyttö jää talvella varmaankin vähemmälle. Halkojen kanssa puuhailu on vaan niin mukavaa, eikä vara venettä kaada, vai miten se nyt olikaan. Meillä pärjätään vaikka vähän kylmempikin talvi.



Punertavat lehdet ja ennen kaikkea kalenteri saivat minut muistamaan yhden tärkeän seikan talven varalle. Nimittäin sen, että myös hiiret ja muut pikkuelukat rupeavat varustautumaan talveen ja pyrkimään sisätiloihin. Meillä pikkujyrsijöitä on ollut lähinnä välikatossa, mutta sielläkin niiden rapina on hermoja rassaavaa iltaisin, kun muu talo on hiljentynyt.

Me olemme taistelleet hiiriä (ja tässä kutsun kaikkia pikkujyrsijöitä hiiriksi, niiden oikeasta lajista huolimatta) vastaan perinteisin loukuin ja hiiribaarien avulla. Ensimmäisen talven jälkeen taisimme hävitä taistelun, sillä rapinaa riitti koko talveksi. Seuraavaan talveen kokeilimme uutta kikkaa, eli kastelimme talomme kivijalan ympäryksen etikkavedellä muutamaan kertaan syksyn kylmetessä. Välikatossa oli tietysti myös loukut ja myrkyt, mutta hiiriä jäi kiinni huomattavasti vähemmin.

En tiedä mikä hiirikantaan vaikutti, mutta etikkakikka on ainakin edullinen. Eilen aloitimme ensimmäisen kierroksen kivijalaviertä etikkaliemellä ja kunhan vaan kauppaan ehdimme, ostamme muutaman litran etikkaa lisää. Nurmikolle tai kasveille etikka ei tee hyvää, mutta toivottavasti myös hiiret karttavat sitä ja jättävät talomme rauhaan.